There are no available matches

EM 2020 Säännöt

Monelle aktiivisesti jalkapalloa seuraavallekin on tullut hieman yllätyksenä se, miten monimutkaisesti vuoden 2020 EM-kisat ollaan järjestetty. Jo karsinnoista alkanut kohu Nations Leaguen ympärillä on vain paisunut paisumistaan, kun FIFA:n päätöksellä EM-kisat ollaan päätetty siirtää yhteensä kahteentoista (12) eri maahan sekä kaupunkiin. EM-kisojen historiassa ei koskaan ole toimittu vastaavanlaisesti, ja näistä kyseenalaisista päätöksistä on myös kisoihin osallistuneet pelaajat kovaan ääneen protestoineet. Jalkapallon EM säännöt ovat tänä vuonna vähintäänkin erikoisia, ja niitä pitää hieman opiskella, mikäli haluaa perässä pysyä.

Mikäli et ole koskaan katsonut jalkapallon EM-kisoja, et luultavasti TV:n välityksellä tule huomaamaan mitään erilaista, mutta voimme jo melkein tässä kohtaa paljastaa sen, että tunnelma tulee olemaan selkeästi huonompi, mitä menneissä arvokisoissa. Menneiden arvokisojen viehätys perustui juuri siihen, että kokonainen valtio muuttui reilun kuukauden ajaksi koko EM-kisojen kulminaatiopisteeksi, jonne kymmenet tuhannet fanit vaeltavat ympäri maailmaa.

Nations League – järkeä vai ei?

EM-kisat 2020 ovat historialliset monestakin syystä, mm. siitä, että joukkueita on tänä vuonna 24 kappaletta, normaalin 16 joukkueen sijaan. Moni pessimisti onkin ehtinyt tuomita tämän jo ainoaksi syyksi miksi Suomi pääsi kisoihin, mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että Huuhkajat sijoittui kuitenkin lohkonsa toiseksi, joka olisi muutenkin oikeuttanut suoraan kisapaikkaan, tai vähintäänkin karsintapeliin.

Yksi karsintojen erikoisemmista konsepteista nähtiin ensimmäistä kertaa järjestettävän “kansojen liigan”, eli Nations Leaguen osalta. Kyseessä ei varsinaisesti ollut EM-karsinnat, vaan erillinen pitkin vuotta pyörivä turnaus, josta on mahdollisuus EM-karsintojen ohella nousta aina lopputurnaukseen asti. Nations Leagueen osallistui yhteensä 55 maata, joista ainoastaan neljä lunastaa paikkansa EM-kisoihin. Nation’s League on jaettu neljään liigaan, joissa jokaisessa on 4 lohkoa.

Suomen kanssa liiga C:ssä (lohko 2) pelasi:

  • Viro
  • Unkari
  • Kreikka

Suomi voitti kuudesta ottelustaan 4, häviten ainoastaan 2. Tämä oikeutti lohko 2:sen voittoon, jonka johdosta Suomi nousee ensi vuodeksi Nation’s Leaguen Liiga B:hen. Nations Leaguen lohkovoitosta Suomi ei juurikaan kostunut, sillä joukkue selvitti tiensä EM-kisoihin suoraan virallisten EM-karsintojen kautta.

VAR – Video Assistant Referee

Jalkapallomaailmaa mm. Englannin pääsarjassa kuohuttanut VAR otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa arvokisojen historiassa, EM-kisoissa 2020. VAR tulee sanoista “Video Assistant Referee” jolla tarkoitetaan sitä, että päätuomarilla on videotuomareihin suora puheyhteys koko ottelun ajan, mikäli erillisiä tilanteita pitää VAR:n kautta tarkastaa. Englannin valioliigassa ollaan esimerkiksi kaudella 2019 tarkistettu useita maaleja, paitsiota sekä jopa punaisia korttejakin VAR:n avulla.

Monen perinteisen jalkapalloilun ystävän mielestä VAR on turha, ja se ainoastaan haittaa pelin ns. “flowta”. Todellisuudessa VAR-tarkastukset eivät ajallisesti kestä kovinkaan kauaa, ja niiden päätöksillä on merkittävä vaikutus otteluiden lopputulokseen. Monen mielestä tämä vie jalkapalloilusta tietynlaisen identiteetin kokonaan pois, mutta me olemme kuitenkin sitä mieltä, että VAR tuo ainoastaan reiluutta ja tasapuolisuutta otteluihin, joiden panokset ovat äärimmäisen suuria.

VAR:n avulla tuomari voi EM-kisoissa 2020 tarkistaa seuraavat asiat:

  • Maali / Ei maalia
  • Rangaistuspotku / Ei rangaistuspotkua
  • Suora punainen kortti
  • Mahdollinen paitsiotilanne ennen maalin syntyä

Jalkapallon EM säännöt ovat siis VAR:n myötä hyvin erilaiset, mitä olet menneinä vuosina ehkä tottunut näkemään.

EM 2020 Säännöt – Näin turnaus etenee

EM-kisoissa 2020 tullaan näkemään yhteensä kuusi (6) lohkoa, joissa jokaisessa pelaa 4 joukkuetta. 24 joukkueen turnaus käynnistyy 12.6.2020 ottelulla Turkki – Italia, ja se pelataan Rooman Stadio Olimpicolla.

Lohkot ovat järjestyksessä seuraavanlaiset:

  • Lohko A
  • Lohko B (Suomen lohko)
  • Lohko C
  • Lohko D
  • Lohko E
  • Lohko F

Jokaisen joukkueen kaksi parasta joukkuetta jatkaa suoraan “best of 16” -vaiheeseen, ja neljä parasta lohkokolmosta karsiutuu mukaan myös. Vaikka joukkueiden lukumäärästä voidaan olla montaa mieltä, lohkojen sisäinen dynamiikka on mielestämme hyvin perusteltu ja lohkokolmosillekin mahdollisuuksien antaminen lisää panoksia jokaiseen alkusarjan otteluun. Koska alkusarjassa pelataan vain kolme (3) ottelua, on jokaisessa matsissa jaossa elintärkeitä pisteitä.

Alkulohkon ottelut pelataan: Roomassa, Bakussa, Bilbaossa, Pietarissa, Kööpenhaminassa, Bukarestissa, Budapestissa, Lontoossa, Munchenissa, Amsterdamissa, Dublinissa sekä Glasgowssa.

16 PARASTA

Kun alkulohkot ollaan saatu pelattua turnaus etenee seuraavaan vaiheeseen, jossa 16 parasta jäljellä olevaa joukkuetta aloittaa pudotuspelit. Lohkovoittajilla on selkeä etu turnauksen tässä vaiheessa, sillä parhaimmat lohkoykköset saavat vastaansa lohkokolmosia sekä huonoiten pärjänneitä (maaliero, pisteet, tehdyt maalit) lohkokakkosia.

16 parasta joukkuetta pelaavat ottelunsa:

  • Lontoossa
  • Amsterdamissa
  • Bilbaossa
  • Budapestissa
  • Bukarestissa
  • Kööpenhaminassa
  • Glasgowissa
  • Dublinissa

PUOLIVÄLIERÄT

Puolivälierien alkaessa joukkueita on mukana enää kahdeksan (8) kappaletta. Puolivälierät pelataan neljässä maassa, Venäjällä, Saksassa, Azerbaidzanissa sekä Roomassa. Best of 16 -vaiheen jälkeen kaikki ottelut ovat pudotuspelejä, joten tappio tarkoittaa automaattista kotimatkaa, kun taas voitolla joukkueet pääsevät etenemään lähemmäksi unelmaa, Euroopan mestaruutta.

VÄLIERÄT & FINAALI

Välierissä mukana on neljä (4) joukkuetta, joista vain kaksi pääsee finaaliin. Välierät sekä itse Finaali pelataan Lontoossa, Wembleyn legendaarisella stadionilla.

Miten EM-kisojen ottelut ratkaistaan, jos peli päättyy tasan?

Jalkapallon EM säännöt sanovat, että alkulohkojen ottelussa käytössä on kotivoitto-tasapeli-vierasvoitto -konsepti. Suorasta voitosta saa kolme (3) pistettä, kun tasapelistä saa yhden pisteen. Tasapelien mahdollisuus poistuu kun lohkovaiheesta siirrytään pudotuspeleihin, jolloin ottelupareista vain toinen joukkue voi edetä jatkoon.

Pudotuspeleissä pelataan 90 minuutin normaali peliaika, jonka jälkeen edessä on 30 minuutin jatkoaika. EM-kisoissa ei ole olemassa “kultainen maali” -sääntöä, vaan kaikki jatkoajat pelataan loppuun asti, teki toinen joukkue maaleja tai ei. Jatkoaika on konseptiltaan 2x15min, ja välissä on ainoastaan muutaman minuutin pituinen tauko.

Mikäli ottelu on edelleen tasatilanteessa jatkoajan jälkeen, ammutaan 5v5 rangaistuspotkut. Se joukkue joka tekee enemmän maaleja viidestä (5) yrityksestä, etenee jatkoon. Mikäli tilanne on rangaistuspotkujen osalta tasan kun molemmilta on kaikki 5 yrittäjää käynyt laukomassa, pelataan ns. “sudden death” -konseptilla, eli pareittain. Ensimmäinen pelaaja joka pystyy paristaan onnistumaan maalinteossa (toisen epäonnistuessa) voittaa ottelun joukkueelleen.