Suomen matka EM-kisoihin 2020 oli historiallisen hieno, ja urheilun romantiikasta pitäville faneille tarjoiltiin elämyksiä takuu varmasti koko rahan edestä. Suomi voitti 10:stä ottelusta yhteensä 6, ja se oli riittävä suoritus viemään Huuhkajat kisoihin. Kisapaikkaa jouduttiin kuitenkin jännittämään aina toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, kun jalkapallon todellinen kääpiömaa Liechtenstein saapui Suomen vieraaksi Töölön kylmään iltaan. 15.11.2019 jäi näin ollen historiankirjoihin ikuisiksi ajoiksi päivämääräksi, jolloin Suomi kisapaikkansa vahvisti. Miljoonat ihmiset ympäri Suomen istuivat pariksi tunniksi TV-vastaanottimiensa eteen, todistaen Huuhkajien 3-0 kotivoittoa ja varmistunutta kisapaikkaa. Telia 5G Areena räjähti luonnollisesti infrenaaliseen huutomyrskyyn ja loppu olikin historiaa – tuhannet ihmiset rynnivät kentälle juhlimaan Huuhkaja-pelaajien kanssa yhdessä saavutettua kisapaikkaa.

Vaikka karsinnat starttasivatkin tappiolla Italiaa vastaan, onnistui Suomi loppujen lopuksi kampeamaan kisoihin hieman tuurilla, mutta myös ripauksella taitoakin. Sanotaanko vaikka näin, että kaikki meni karsinnoissa juuri niin kuin pitääkin. Kreikan ongelmat valmennuksen kanssa, Bosnian ailahteleva peli sekä Suomen onnistumiset oikeassa paikassa takasivat maamme ensimmäisen arvokisapaikan jalkapallossa.

EM 2020 Karsinnat

EM 2020 Karsinnat olivat Suomen kannalta historiallinen tapahtuma, sillä kuten varmasti jokainen tällä hetkellä tietääkin, Suomi pelaa jalkapallon EM-kisoissa 2020. Vaikka Suomella oli erittäin hyvät mahdollisuudet karsiutua kisoihin myös Nations Leaguen kautta, selvitti Huuhkajat tiensä suoraan lopputurnaukseen sijoittumalla toiseksi omassa karsintalohkossaan (EM 2020 karsinnat). Suomen tähän astinen taival on ollut kuin suoraan sadusta, eikä parempaa lopputulosta olisi enää voinutkaan toivoa.

Tässä artikkelissa tulemme käymään läpi mm. seuraavia aiheita:

  • Suomen tie EM 2020 lopputurnaukseen
  • EM jatkokaavio
  • Kisojen neljännesvälierät, välierät sekä loppuottelu

Riven johdolla kisoihin – EM-karsinta yhteenveto

Suomen EM-karsinnat alkoivat kovimmalla mahdollisella ottelulla, kun 23.3.2019 Suomi matkusti Italian vieraaksi. Italia oli tyly isäntä, eikä antanut oikeastaan minkäänlaista mahdollisuutta tavoitella edes pisteistä. Jälkiviisaana on helppo todeta, että Italia oli lohko J:ssä täysin ylivoimainen, voittaen kaikki kymmenen (10) otteluaan, maalierolla 37-4. Yksi kaikkien aikojen puhtaimpia karsintalohkojen suorituksia arvokisojen historiassa.

Huuhkajat eivät kuitenkaan jääneet ns. tuleen makaamaan, vaan kolmen (3) päivän päästä häämötti jo seuraava, ennakkoon elintärkeäksi otteluksi merkattu Armenia v Suomi. Suoraan Italiasta pelipaikalle matkustanut Suomi kampesi Armeniasta 0-2 (0-1) voiton, ja karsinnat pääsivät näin ollen todenteolla alkamaan. Samana päivänä (26.3.2019) pelattiin myös Bosnia ja Hertsegovina v Kreikka -ottelu, jonka tasapeli oli Suomelle erittäin hyvä uutinen. Lohko J:ssä nimittäin kaavailtiin kakkospaikalle joko Suomea, Kreikkaa, tai Bosnia ja Hertsegovinaa.

Ensimmäinen kunnon testi kotikentällä nähtiin 8.6.2019 käydyssä ottelussa, jossa yksi Suomen päävastustajista Bosnia ja Hertsegovina saapui Ratinan jalkapallostadionille vieraaksi. Teemu Pukin ilmiömäisen illan johdosta Suomi poistui ottelusta 2-0 (0-0) voittajana, ja EM-karsinnat 2020 olivat saaneet sellaisen alun, että hätäisimmät alkoivat jo varailemaan lippuja vuonna 2020 pelattavaan lopputurnaukseen. Historiallisesta alusta huolimatta pelattavana oli vielä 7 ottelua, ennen kuin historiallinen jatkopaikka varmistui.

15.11.2019 NEVER FORGET

Marraskuinen, erittäin kylmä pakkasilta jäi suomalaisten mieliin ikuisiksi ajoiksi, kun Telia 5G Areenan tekonurmella kaatui Liechtenstein lukemin 3-0. Tuhannet fanit vyöryivät kentälle, isot miehet itkivät – Suomi oli varmistanut paikkansa EM-kisoissa 2020. “Riven johdolla me mennään kisoihin” kaikui pitkin Suomea, torit täyttyivät ihmisistä ja sukupolvien unelma oli vihdoin pantu täytäntöön.

Suomen kisapaikalla tulee olemaan merkittävät seuraukset suomalaisen jalkapallon suhteen, joka takuulla tulee kisahuuman myötä nousemaan täysin uusille ulottuvuuksille.

Karsintojen muut lohkot

Vaikka karsintojen suurin mielenkiinto kohdistuikin Suomen lohkoon, monessa muussakin maassa oli aihetta iloon – sekä suruun. Suurilta yllätyksiltä kuitenkin vältyttiin, ja ainakin paperilla EM-kisat 2020 tulevat olemaan yksi kovatasoisimmista jalkapallon lopputurnauksista mitä olemme lähihistoriassa päässeet todistamaan. Alapuolelta löydät jokaisen karsintalohkon kaksi parasta joukkuetta, jotka tiensä lopputurnaukseen selvittivät.

A-LOHKO

  1. Englanti
  2. Tshekki

B-LOHKO

  1. Ukraina
  2. Portugali

C-LOHKO

  1. Saksa
  2. Hollanti

D-LOHKO

  1. Sveitsi
  2. Tanska

E-LOHKO

  1. Kroatia
  2. Wales

F-LOHKO

  1. Espanja
  2. Ruotsi

G-LOHKO

  1. Puola
  2. Itävalta

H-LOHKO

  1. Ranska
  2. Turkki

I-LOHKO

  1. Belgia
  2. Venäjä

J-LOHKO

  1. Italia
  2. Suomi

Huuhkajat ensimmäinen arvokisaottelu EM 2020

Päivämäärä 12.6.2020 kannattaa laittaa visusti talteen, sillä Suomen jalkapallohistorian ensimmäinen arvokisaottelu potkaistaan käyntiin klo 19:00 Kööpenhaminassa. Huuhkajien matka EM-kisoihin vuonna 2020 on ollut pitkä ja tuskainen matka, joka vihdoin on saanut arvoisensa päätöksen. Suomalaisessa jalkapallossa pitkän uran tehnyt Markku “Rive” Kanerva johdatti Teemu Pukin ja kumppaneiden avustuksella Suomen historiallisesti ensimmäiseen lopputurnaukseensa. Suomen EM-joukkueet sekä Huuhkajat kautta historian ovat pyrkineet metsästämään tätä arvokasta lopputurnauspaikkaa, mutta vasta vuonna 2019 se ratkesi, kun karsintasarjan toiseksi viimeisessä ottelussa kaatui Liechtenstein lukemin 3-0.

EM jatkokaavio

EM-kisojen karsinnat olivat kaavioltaan hyvin yksinkertaiset, sillä jokaisesta lohkosta meni kaksi parasta suoraan jatkoon. Suomen tie kävi karsintojen J-lohkosta EM-kisojen B-lohkoon, jossa ottelut pelataan Kööpenhaminassa sekä Pietarissa. Suomen lisäksi kahdesta jatkopaikasta (alkulohko) taistelee Venäjä, Belgia sekä Tanska. Vaikka Suomen tähän astinen taival onkin ollut haasteellinen, ei se siitä ainakaan kisojen alkulohkon myötä tule yhtään helpottumaan. Maailmanrankingissa ykkösenä majaileva Belgia on tasoeroiltaan huomattavasti Suomea kovempi joukkue, jonka vuoksi onkin mielenkiintoista nähdä mihin Suomen rahkeet riittävät heitä vastaan.

PARAS 16

Lohkovaiheen jälkeen turnaus etenee jatkokaavion mukaisesti pudotuspeliotteluihin, jonne pääsee ainoastaan 16 Euroopan parasta joukkuetta. Mikäli huuhkajat tänne asti yltää, voidaan sitä pitää itse kisapaikan myötä toiseksi kovimpana suomalaisena jalkapallotekona koskaan. Jatkopaikkaan vaaditaan vähintään lohkon kakkospaikka, mutta Venäjän ja Tanskan (Belgia todennäköisesti voittaa koko lohkon) kanssa ei ilmaisia pisteitä kuitenkaan ole luvassa.

NELJÄNNESVÄLIERÄT

Neljännesvälierissä mukana on enää kahdeksan (8) joukkuetta, ja Suomen mahdollisuudet olla mukana tässä vaiheessa ovat lähes olemattomat. Ei kannata ymmärtää väärin, jokainen suomalainen seisoo varmasti omiensa takana loppuun asti, mutta jos ollaan realistisia, niin Suomella ei pitäisi olla mahdollisuuksia murtautua Euroopan kahdeksan maan parhaan joukkoon.

Neljännesvälierissä pelataan siis neljässä otteluparissa, joista vain puolet jatkaa välieriin.

VÄLIERÄT & LOPPUOTTELU

EM 2020 lopputurnaus saa arvoisensa lopun, kun neljä parasta joukkuetta pakkaa laukkunsa ja suunnistaa legendaariselle Wembleyn Stadionille, Lontooseen. Lontoossa pelattavat pudotuspelien viimeiset vaiheet tulevat määrittelemään sen, mikä joukkue kruutanaan Euroopan mestareiksi vuonna 2020.

Huuhkajat – mitä jäi mieleen karsinnoista?

Ainakin sen, ettei kannata milloinkaan luovuttaa! Mikäli Suomi meinaa karsintojen jälkeen jatkaa hyvää nousuaan, on sen tehtävä rutkasti hommia ennen kisojen alkua. Kisat alkavat vasta kesäkuussa, joten päävalmentaja Markku Kanervalla on vielä hyvin aikaa hioa viimeisiä kuvioitaan sekä tutustua tietysti Venäjä, Tanskan ja Belgian pelityyleihin.

Suomen menestyksen avaimet ovat pitkälti Teemu Pukin harteilla, sillä ilman maaleja on vaikea voittaa pelejä. Suomi ei ihan hirveästi tulitukea maalintekoon saanut muilta rintamilta kuin hyökkäyksestä, joten tässäkin on mm. keskikentällä paikka petraukseen, vaikka heiltä ensisijaisesti ei maaleja odotetakaan. Robin Lodin vapautunutta peliä laidoilla olisi myös ilo seurata, ja jos Teemu Pukin jälkeen pitäisi yhtä Suomen pelaajaa kisoissa seurata, olisi se juuri Lod.

Rive luultavasti oppi karsinnoista myös sen, ettei helppoja pelejä tule olemaan, oli vastassa sitten Liechtenstein, tai Armenia. Jokaista joukkuetta vastaan on lähdettävä pelaamaan parhaalla mahdollisella miehityksellä, yhtään vastustajaa aliarvioimatta. Tästä ei luultavasti ole pelkoa kisoissa, sillä Venäjän, Tanskan ja Belgian tasoiset joukkueet todennäköisesti sytyttävät kyllä pelaajat, eikä aliarviointi kävisi edes mielessä.

UKK & Yhteenveto

Montako joukkuetta karsinnoista pääsi kisoihin?

EM-karsintojen sekä Nations Leaguen kautta kisoihin pääsi yhteensä 24 joukkuetta – se on EM-kisojen historiassa eniten joukkueita yhdessä lopputurnauksessa

Miten Suomen pelit jatkuvat tästä eteenpäin?

Suomi pelaa ensimmäisissä arvokisoissaan lohkossa B, jossa mukana ovat Venäjä, Tanska sekä Belgia. Suomen ensimmäinen peli on Tanskaa vastaan 13.6.2020. Ottelu pelataan Kööpenhaminan jalkapallostadionilla.

Voiko Huuhkajat yltää pudotuspeleihin asti EM-kisoissa 2020?

Tämä jää nähtäväksi, mutta selviytymistä 16 parhaan joukkoon voitaisiin pitää jopa pienimuotoisena ihmeenä. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta lähtökohtaisesti jatkopaikka vaatisi voittoja vähintään Tanskasta sekä Venäjästä.

Milloin seuraavat karsinnat alkavat?

Seuraavat karsinnat arvokisoihin alkavat 2021 ja niissä pelataan paikasta MM-kisoihin 2022.

Voittiko Teemu Pukki karsintojen maalipörssin?

Ei aivan, mutta mies oli kuitenkin erittäin arvovaltaisessa seurassa. Teemu Pukki teki karsinnoissa 10 maalia, ja edelle ylsivät ainoastaan Harry Kane (ENG) 12 maalia, Eran Zahavi (ISR) 11 maalia, Cristiano Ronaldo (POR) 11 maalia, Aleksandar Mitrovic (SER) 10 maalia.